Suurin este matkalla kohti onnellisuutta on mielessämme herääävä pelko.
Pelkäämme riskejä, pelkäämme muutosta, pelkäämme tuntematonta.
Pelkäämme tekevämme virheitä.
Pelkäämme kokemamme mielipahaa.
Pelkäämme muiden reaktioita.
Aikanaan pelko oli ihmisen tärkein ystävä. Pelko laittoi ihmisen perääntymään, kun edessä oli jotakin henkeä tai hyvinvointia uhkaavaa. Pelko varjeli meitä ottamasta riskejä, sillä riskin realisoituminen tarkoitti usein kuolemaa. Pelko suojeli meitä muuttamasta tilannetta, joka ei ollut optimaalinen mutta hengissä pysymisen kannalta riittävä.
Ihmisen elinympäristö muuttui nopeasti, ja aivojen fysiologia ei pysynyt mukana. Evolutiivisesti hyvin lyhyessä ajassa homo sapiens sapiensin elinympäristöstä katosi 99% henkeä uhkaavista vaaroista. Mutta aivojen kehittämä pelko-refleksi oli ja pysyi. Kun todellisia pelon aiheita ei enää ollut, ihmisen mieli etsi niitä yhä pienemmistä asioista.
Tänäkin päivänä on tilanteita, joissa on perusteltua antaa pelolle valtaa. Tällaisia ovat tilanteet, joissa uhattuna ovat oma tai läheistesi henki, terveys, fyysinen koskemattomuus tai itsemääräämisoikeus. Länsimaisessa yhteiskunnassa ihminen altistuu näille tämäntyyppisille vaaroille aniharvoin ilman omaa toimintaansa. Näiltä uhkia vastaa pelko toimii erinomaisena suojelijana, ja sille tuleekin antaa valtaa.
MUTTA. Pelko aktivoituu ihmisessä päivittäin myös tilanteissa, joissa mitään todellista pelättävää ei ole. Ei terveytesi ole uhattuna, jos sanot työpaikalla mitä ajattelet. Henkesi ei ole uhattuna, jos perustat oman yrityksen. Et joudu vankilaan tai orjatyöhön, jos ihastuksesi kohde torjuu sinut. Pelko on kuin epäkunnossa oleva palohälytin, joka aktivoituu pienestäkin huoneenlämmön heilahduksesta.
Elämme yhdestä maailman korkeimpien sosiaaliturvien maista. Epäonnistumiset liike-elämässä tai muissa pyrkimyksissä eivät uhkaa henkeämme tai terveyttämme. Et sinä kuole nälkään tai jää ulos susien syötäväksi! Todellista pelättävää meillä on minimaalisen vähän.
Viestini siis on pyyntö, että pyrit ensimmäisenä ymmärtämään, kuinka pienillä panoksilla me länsimaissa oikein pelaamme. Raha, maine ja status ovat lopulta vain pelimerkkejä tässä aikuisten Monopolissa. Ei sinua oikeasti mikään uhkaa. Hyväksy tämä, ja ala suhtautua pelkoosi kuin hyvää tarkoittavaan, mutta pahasti vainoharhaiseen naapuriin mummoon. Jätä se huomiotta, ja se lopulta lopettaa kun huomaa ettei kukaan kuuntele.
Panosten pienuuden ymmärtäminen on ensimmäinen askel kohti riskien ottamista. Kun ymmärtää, että todellista hävitttävää on todella vähän, on paljon helpompi pelata niin kauan kunnes voittaa. Ja kuten tiedämme, elämässä voitot ovat kumuloituvia. Menestys kasautuu, ja kerran sen makuun päässeet ihmiset menestyvät yhä uudelleen.
Ainoa varma tapa estää itseään voittamasta on kieltäytyä kokonaan pelaamasta.
Ai niin. Pelon piti suojella meitä uhilta ja riskeiltä. Mutta minkä riskin otat jos annat pelon ohjata tekemisiäsi ?
Sen, että jätät lyhyen ja ainutkertaisen elämäsi elämättä niin kuin olisit halunnut.
Paljonko enemmän voisit hävitä ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti